Suomen Match Racing liiton vuosikertomus 2011

Suomen Matchrace liitto
Vuosikertomus 2011

Heti vuodenvaihteen jälkeen järjestettiin Helsingissä kansainvälinen tuomari workshop, valmisteluna kevään kansainvälistä kurssia varten. Kansallinen tuomarikurssi, joka niin ikään oli suunniteltu alkuvuodeksi, siirrettiin myöhemmäksi, ja se pidettiin lopulta huhtikuussa.

Kevään matchrace kausi lähti vauhdikkaasti käyntiin kotivesillämme heti jäiden lähdettyä. Kausi avattiin perinteisesti kuitenkin Tallinnassa jossa Icebreaker cup oli nimensä veroinen. Muutama suomalaistiimi kävi kuitenkin jäiden seassa Tallinnan lahdella hakemassa vauhtia kevään kotikisoihin.

Helsingissä NJK Match Race Center järjesti toukokuun alussa (7-8.5) perinteisen Henri Lloyd cupin (grade 4), johon osallistui 8 tiimiä lähinnä pääkaupunkiseudulta. Kisan voitti Olli-Pekka Lumijärven tiimi, toiseksi tuli Jan Mattsson ja kolmanneksi Mati Sepp.

Seuraavana viikonloppuna vuorossa oli HSS Match Race centerin järjestämä kovatasoinen naisten EM-karsinta. Kova tuuli haittasi kisoja perjantaina ja lähtöjä jouduttiin siirtämään lauantaille. Kisojen 3 parasta (Katie Spithill,Wang Ru, Rita Goncalves) varmistivat itselleen paikat EM-kisohin. Team Silja Lehtiselle kisa oli epäonninen, sillä miehistön jäsenen sairastuttua joukkue joutui luopumaan kisasta. Tiimi oli kuitenkin jo aikaisemmin varmistanut paikan EM kisoihin.

Taas seuraavana viikonloppuna 20-22.5 oli vuorossa NJK MRC:n järjestämä Maritim Cup (Grade 2) kisa, jonne oli tullut kilpailijoita jopa Australiasta ja Uudesta Seelannista asti. Kilpailun kansainvälistä luonnetta lisäsi vielä kilpailun yhteydessä järjestetty ISAF:n kansainvälinen erotuomarikurssi, jonka kaukaisin osallistuja tuli Intiasta. Tällä kertaa sää suosi purjehduksia ja koko viikonloppu purjehdittiin ihanteellisissa olosuhteissa. Neljän parhaan joukkoon selvisi upeasti kaksi suomalaistiimiä. Tulokset: 1.William Tiller NZL, 2. Olli-Pekka Lumijärvi FIN, 3. Nicolai Sehested DEN, 4. Robert Nyberg FIN.

ISAF:n kansainväliseen tuomarikurssiin, jonka kouluttajina toimivat maailman huipputuomarit, osallistui 11 kansallista tuomaria. Kurssin osallistujista ainoastaan kokenut ranskalaistuomari läpäisi kouluttajien äärettömän tiukat arviointikriteerit vesikokeessa. Muiden osallistuneiden, mukaan lukien 4 suomalaistuomaria, arvioitiin vielä tarvitsevan lisää käytännön kokemusta korkean tason kansainvälisissä kisoissa. Maailmassa on ainoastaan 120 kansainvälistä erotuomaria, mikä kertoo kovasta vaatimustasosta.

Kesäkuun alkupuolella suomalaisia osallistui Pärnun Jahtklubin G2 kisaan niin kilpailijoina, tuomareina kun myös kilpailupäällikkönä.

Helsingissä kesän suurin purjehdustapahtuma oli olympialuokkien avoimet EM kisat, jonka osana purjehdittiin siis naisten EM kisat. Matchracingin osalta kisajärjestelyistä vastasivat HSS ja WSF.

Loppukesällä Maarianhaminassa järjestettiin G2 tason avoimet EM kisat, jossa Björn Hansen ja Staffan Lindbergin teamit ottivat hienosti kaksi ensimmäistä sijaa.

Vaasassa järjestetiin myös G2 kisa, ja Turussa G4 kisa syksyllä.

Avoimet Suomen Mestaruuskisat järjestettiin syyskuussa 16-18.9 NJK:lla. Mestariksi ylsi ensimmäistä kertaa Antti Luhdan joukkue Vaasasta, hopeamitalin sai Susu Kukkonen, ja pronssimitalin vei Sam Öhman. Naisten SM kisat puolestaan järjesti HSS. Nämäkin kisat olivat syyskuussa, 9-10.9.2011

Huippujoukkueet ovat kisailleet aktiviisesti maailmalla. Audi Team Silja Lehtinen osallistui Medemblikissä maailmancupin osakilpailuna olevaan DeltaLLoyd regattaan ja sijoittui kilpailussa toiseksi. Kotivesillä Helsingissä purjehditussa naisten EM kisassa venekunta ei ihan onnistunut, mutta korjasi tilanteen elokuussa voittamalla Weymouthin esiolympialaiset. Perthissä joulukuussa järjestetyissä MM kisoissa Lehtisen venekunta jäi valitettavasti vielä ilman olympiapaikkaa, mutta Miamissa on uusi mahdollisuus helmikuun alussa.

Staffan Lindbergin joukkue puolestaan kävi Neitsytsaarilla voittamassa Carlos Aguilar Match Race kisan, ja varmisti samalla pääsynsä vuoden 2012 maailmancupin kisaan Marstrandiin.

Matchracing purjehduksen piiriin on kesän aikana tullut uusia joukkueita, jotka ovatkin osallistuneet ahkerasti centtereiden harjoituksiin ja sisäisiin harjoituskisoihin. Valitettavasti muutamia vanhempia ja kokeneempia joukkueita on vastaavasti lopettanut, joten purjehtijoiden lukumäärä ei ole kasvanut.

Suomen Matchrace liiton omaa suoraa toimintaa on hyvin vähän, sen sijaan Suomessa aktiivinen matchrace toiminta tapahtuu pursiseuroissa ja matchrace centtereissä. Liiton roolina on lähinnä tukea ja koordinoida tätä toimintaa. Liitolla ei kuitenkaan ole henkilöresursseja suoraan toimintaan, sillä liiton hallituksessa olevat henkilöt ovat kaikki aktiivisia toimihenkilöitä omissa seuroissaan ja SPV:n toimikunnissa.

Liiton hallitus vuonna 2011 oli:
Susanne Kuusansalo, NJK, puheenjohtaja
Outi Merilä, HSS
Matias Mäkeläinen, NJK
Johan Neovius, WSF
Sakari Pesola, TP
Michael Röllich, ESF
Juhani Soini, TPS